keskiviikko 7. lokakuuta 2015

Helvetistä itään


Olen kierrellyt valmiiksi suunnitelluilla retkeilyreiteillä melko vähän. Helvetinjärven kansallispuisto herätti minussa innostuksen tutkia reittejä, jonka luonnon asiantuntijat ovat valinneet. Helvetistä itään -kierros oli rakennettu todella kauniille reitille helvetinjärven kansallispuistoon.

Lähdimme retkelle iltapäiväauringon paisteessa rankan sadekuuron jälkeen. Kolmen tunnin kierroksen keskivaiheella Helvetinkurun lähellä istuimme nuotiolla ja paistoimme makkaraa.


Ideoita uusiin syksyn kuoseihin ja kuvioihin syntyi tällä reissulla useita. Kaunis kansallispuiston polkujen ulkopuolella oleva koskematon luonto herätti ihastusta ja sai silmät taas keräämään kameran avustuksella ihania havaintoja ympäristöstä.

Tämän kuvan voisi olla kuvitella olevan myös maalaus. Kuva edustaa tunnelmaltaan niin kansallisromantiikkaa. Näissä maisemissa myös Akseli Gallen-Kallela maalasi ja haki innoitusta omaan työhönsä. Ruovedellä sijaitsevaan Gallen- Kallelan taiteilijakotiin Kalelaan ei ole näistä maisemista kovin pitkä matka.

Retki alkoi Kankimäeltä kauniin vihreän havumetsikön läpi ja päätyn Iso Helvetinjärven rantaan.



 
Tämä punamullalla maalattu mökki rakennettiin Ison Helvetinjärven rantaan 1920-luvulla. Gallen-Kallelan lisäksi mökissä on yöpynyt muitakin taiteilijoita rauhaa ja innoitusta etsimässä. Runeberg, Sibelius, Merikanto ja Simberg ovat istuneet siellä takkatulen lämmössä.

Tänä vuonna tulee kuluneeksi 150 vuotta Akseli Gallen-Kallelan syntymästä. 


Helvetinjärven rannasta aukeaa Helvetinkuru.


Helvetinkolun kallioilta avautuu huikea jyrkkä näkymä alas Iso-Helvetinjärvelle.




 Jylhältä kallion päältä laskeuduttiin kauniisiin suomaisemiin. Pitkospuut kuljetivat hiljaisuuden läpi.

Kiitos Helvetinjärven kansallispuisto ja herkkä luonto.
Seuraavaksi kansallispuistosta ufon kyydillä avaruuteen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti