maanantai 3. elokuuta 2015

Naisen rohkeus - Eeva Ryynäsen Paateri

Kesälomalla vierailin kuvanveistäjä Eeva Ryynäsen Paaterissa. Paaterissa Eeva ja Paavo Ryynänen elivät yli viisikymmentä vuotta ensin maata viljellen ja myöhemmin keskittyen Eevan taiteelliseen työhön. Paikka ja Eeva Ryynäsen työt ja työtapa teki minuun suuren vaikutuksen.

Paateri sijaitsee Lieksassa kangasmetsäisellä alueella Vuonisjärven rannalla.



Eeva Ryynänen oli nuorena valmistunut Suomen taideakatemiasta. Debyyttinäyttely oli vuonna 1940. Eeva kuitenkin teki kuvanveistäjän työtä puun parissa vain maanviljelytyön lomassa, kunnes liki kuusikymmentävuotiaana vuonna 1974 sai kutsun Amos Andesssonin taidemuseon näyttelyyn. Tämä oli käännekohta Eevan uralla. Pellot vuokrattiin ja pariskunta keskittyi taiteeseen. Paavo auttoi Eevaa isojen puiden raakatyöskentelyssä ja Eeva teki varsinaisen taiteellisien työn.

Minusta on vaikuttavaa, että Eevan merkittävä ura pääsi lentoon ja kantoi pitkälle, vaikka taiteilija oli varsinaista taiteellista työskentelyään aloittaessaan jo kuusikymppinen. Koskaan ei ole liian myöhäistä tehdä isoja asioita ja toteuttaa unelmiaan.


Eevan ateljee

Eevan ja Paavon kotitalo




Eeva Ryynänen sai puun elämään. Käsittämättömän taitavasti hän on käsitellyt isoja puun runkoja ja muokannut niistä upeita teoksia. Hänellä on yli 500 teosta maailmalla keromassa tarinoita.

Hänen suuri unelmansa toteutui, kun hän 75-vuotiaana rakensi Paateriin kirkon. Kirkko on monella tapaa vahvan naisen näköinen. Hän ei antanut periksi, vaan rakensi jokaisen yksityiskohdan haluamallaan tavalla.

Eeva Ryynäsen kirkossa ja muissakin taideteoksissa on paljon tarinoita vahvan ja rohkean naisen halusta toteuttaa unelmiaan. Olen kiitollinen, että sain tutustua tähän vaikuttavaan kotiin, ateljeehen ja kirkkoon. Se herätti minussa intoa ja halua toteuttaa omia unelmia.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti