lauantai 6. helmikuuta 2016

Kesän tuulahduksia talven keskelle

Ilokseni sain tänään postin tuomana nähtäväksi kevään uutuuksiani Eurokankaan mallistossa. Ei päivääkään -kangas vie ajatukset toukokuun lopulle, kun pääskyset lentelevät pesänrakennuspuuhissa. Rakkaan harrastuskeni ratsastuksen myötä olen seuraillut tallilla pääskysten elämää. Tallilta kun löytyy paljon pesänrakennusmateriaalia ja hyviä pesimispaikkoja, jokaisella tallilla on myös pääskysiä pesimässä räystaiden alla ja kattoparrujen päällä.


Katselin tänään iltapäivällä ihania värejä järvellä. Kun nosti katseen kohti sinisiä pilviä, olisi voinut kuvitella, että kesä ja pääskyset ovat jo täällä. Vielä saa kesää odotella tovin, mutta ihania värejä ja valoja liittyy tähän kevättalveen.







perjantai 22. tammikuuta 2016

tiistai 5. tammikuuta 2016

Jäätymisen kauneus

Tarjoilen tänään muutaman kauniin kuvan jäästä ja kylmästä juuri ennen auringon nousua. Rakas Roineen ranta ihastuttaa kauniilla jään ja auringon väreillä.






tiistai 22. joulukuuta 2015

Joulun tunnelmia kuoseissani

Keräsin joulutunnelmaa tuomaan jouluisia kuoseja vuosien varrelta. Joulun tunnelmaa ja kuvioita syntyy parhaiten ihan oikean joulun tunnelmissa. Olen viime viikolla piirtänyt uusia joulukuoseja joita näkyy ehkäpä tulevina jouluina. Ihan syvälle joulun tunnelmaan en ole mustan maan ja pimeän keskellä päässyt, mutta aina voi kuvitella. Onneksi olen siinä taitava.

Tässä kuitenkin tarjoiltuna muutamia jouluisia kuosejani. Tuokoon ne joulun tunnelmaa.
Ihanaa joulun aikaa!

Kataja, Eurokangasa
Kataja, Eurokangas
Tervaleppä, Eurokangas
Tervaleppä, Eurokangas
Ruusutarha, Havi
Jouluoratorio, Havi
Pirtti, Kangastus
Pipari, Kangastus
Lumihiutale, Pirkka, Suomen Kerta
Tähtitarha, Eurokangas


perjantai 11. joulukuuta 2015

Pimeän keskelle veden värejä

Tämän pimeän keskelle haluan jakaa hieman valoa oudon, mutta värikkaan ja valoisan syksyn kuvausinnostukseni kautta. Kuvasin syksyn aikana satoja kuvia veden pinnasta. Sen vaihtuvat värit ja sävyt innostivat minua. Veden pinta heijastaa valoa ja värejä todella kiinnostavasti. Katsokaa, imekää valoa ja värejä ja voimaantukaa!















perjantai 30. lokakuuta 2015

Voimapuun juurella Roineen rannassa

Tänä syksynä Eurokankaan malliston kaksi uutta kangasta ovat Voimapuu ja Tervaleppä. Saman kuvioaiheen tiimoilta on syntynyt kaksi ihan erilaista ja eri tunnelman viestittävää kangasta. Nämä lepän ihanat, pienet kävyt tulevat esille joka syksy, lehdet putoavat puusta. Tämä puu on minua vastassa, joka aamu kun käyn koirani kanssa aamulenkillä katsomassa järven selälle. Voimapuu on ihan oikeasti olemassa ja juuri nyt se on minusta kauneimmillaan, paljaana tummien lehtien verhosta. Voimapuu kasvaa aallonmurtajalla Kangasalan Liuksialassa Roineen rannassa.

 

Voimapuu, kuva Eurokangas

 
Tervaleppä, kuva Eurokangas
Voimapuu on kokenut ison järven tuulet ja tuiskut. Kesäpäivien auringossa sen juurella on lapset ja aikuiset nauttineet lomasta, aalloista ja viileästä vedestä. Se näkee kauas.

 
 
 

Minun kuoseillani on tarina. Ne syntyvät luonnosta ja luonnosta taltioimissani kuvissa.
Kerron kuosieni tarinoita vielä lisää. Jää kuulolle.